Päivän motto

Elämäni vuosi -tehtäväpäiväkirjan tehtävä n:o184, päivä 7, sunnuntaina 18. huhtikuuta 2021: ”Kirjoita näille riveille päivän mottosi”.

”Kun käveleminen sujuu, opettele juoksemaan.”

En ole liikuntaihmisiä, olen tanssi-ihminen. Tietenkin tanssiminen on määritelmällisesti liikkumista, mutta minulle se on kokemuksena kokonaisvaltaista niin, että se on luovaa toimintaa ja sen harjoitteita. En edes koe tanssia liikuntana, tanssiessani en tunne harrastavani liikuntaa. Tanssin – ja siinä sivussa liikun. Kuntoilu saati urheilu on kohdallani poissa laskuista. ”Kunnon kohottaminen” ei motivoi, ei saa minua liikkeelle. Kilpailuviettiä minulla ei taida olla.

Venyttely ja taichi on helppoja, niihin ei tule väliin mitään ihmeen konnotaatioita.

Liikun nykyisin liian vähän. Niin ei saisi olla. En tee ruumiillista työtä, eivätkä harrastuksen vaadi suurta fyysisyyttä. Yleisen edun nimissä ihmisellä tulee olla liikkuvuutta, joustavuutta, lihasvoimaa ja ketteryyttä sen verran, että saa nostettua itsensä lattialta ja jäistä. On siis ongelma. Ei jäihin putoamisessa, koska luotan siihen, etten mene jäille, eikä lattiallakaan, mutta tulevaisuutta rakennetaan tänään.

13 + 8,5 + 1 + 2,5

En tiedä onko tämä nyt iloinen hetken innostus, uusi tapa vai syvällinen muutos, mutta on uusia muuveja elämässä. Olen viikon ajan l i i k k u n u t – kävellyt (yht. 13 km), pyöräillyt (8,5 km), venytellyt (1 h) ja tanssinut 2,5 h). Oikein hyvä kevätpäivän liikahdus. Astman takia en ole aikuisikänäni jaksanut juuri juosta, mutta tanssi(liikunta) on ollut ratkaisuni ja vaihtoehtoni. Uskomatonta mutta totta, tanssin palo, motivaatio siihen sammui joitain vuosia sitten ja nyt olen epä-kunnossa.

Olisi hauskaa jaksaa ja pystyä juoksemaan. Sata metriä ei ole varsinaisesti vielä juoksemista, mutta sen nyt jaksan. Astman hoitobalanssi on erinomainen ja aikaa kyllä voisi olla. Eli mitäs jos? Mitä jos kohottaisi kuntoaan! Se ei onnistu, ellei se ole hauskaa. Siitä pitää siis tehdä hauskaa.

Lenkille Gamla Staniin, Prahakin käy

Koiran kanssa on hauskaa kävellä. Prahan katuja on tosi hauskaa kävellä (myös Kööpenhaminan, Oslon, Tukholman Gamla Stanin, Hangon ja Jyväskylän) (ym) ja oikein mielellään yksin. Hyväntuulisessa seurassa on hauskaa kävellä ja jutella. Ja löysin tänään ensimmäisen oman geokätköni – eläköön! Mies löysi paikan, minä kätkökapselin kätkösektorilla. Geokätköliikkuminen on hauskaa. On siinä järjestelemistä, että saa aikaan liikunnalle optimaaliset, hauskat olosuhteet joka päivälle.

Mutta eteenpäin!

Ajattelen niin, että edistyminen ja eteenpäin meneminen on ihmiselle luontaista ja siten myös mieluisaa ja palkitsevaa. Juokseminen on luontaista. Ne asetukset olisi hauskaa palauttaa. Itse asiassa haluaisin pelata myös jalkapalloa ja koripalloa.

Ensin pitäisi jaksaa juosta.

Lukijani, miltä liikkuminen, lempiliikuntalajisi sinusta tuntuu?