Missä ovat viisi sinistä

Tehtäväpäiväkirjasta ”Elämäni vuosi”, tehtävä 56, tänään torstaina 22. huhtikuuta 2021. Päivä n:o 11: ”Piirrä viisi sinistä asiaa.”

Kananpojat kasvavat nopeammin, kun kanalassa hohtaa sininen valo.

Ja tiesit varmasti, että ihmisillä on erilaiset siniset?

Meidän kallisarvoiset silmämme havaitsevat tappi- ja sauvasolujensa avulla värillisyyden. Silmän sauvasolut ovat erikoistuneet välittämään valoa, valon määrää. Silmän tappisolut sen sijaan aistivat sen sijaan väriä ja välittävät saamansa tiedon aivoille.

Värispesialisteja eli tappisoluja on kolmenlaisia (tästä pidän kovasti – pienet erikoistuneet tappisoluni!):

1) Yhdet reagoivat pitkäaaltoiselle valolle eli ne ovat ”sinisiä

2) toiset ovat keskimittaiselle ja ne ovat ”vihreitä

3) kolmannet lyhytaaltoiselle valolle ja ne ovat ”punaisia

Valolla on siis kolme pääväriä ja ne ihmisen silmä havaitsee, punaisen, sinisen ja vihreän. Aivot tyytykööt siihen mitä saavat ja tehkööt tulkintansa. Pimeässä tappisolut eivät toimi. Mitä silloin nähdään? Kokeile, katso. Mustaa? Oletko aivan varma?

Sininen ja/tai vihreä

Ihmissilmä kykenee erottamaan noin 10 miljoonaa sävyä (vaikea uskoa). Vihreitä on niistä puolet (jos muistan oikein). Tarkoittaako se sitä, että vihreä on lajille tärkeä vai sitä, ettei se ole?

Sininen ja vihreä menevät monelta ristiin. Se mikä minusta on sinivihreää, on toisesta turkoosia ja kolmannesta selvä vihreä. Silloin ei keskustella termeistä, jotka ovat sopimuksia, vaan silmän toiminnasta. Emme ehkä evoluution vaiheissa ole tarvinneet vihreiden ja sinisten erityisen tarkkaa erottelukykyä. Aivojen tai silmän fysiologiset ominaisuudet voivat vaikuttaa siihen minkä värisenä ihminen valon aistii, samoin se, jos jokin pikkupikku kide tai muu muutoksenaiheuttaja muuttaa valon aallonpituutta. Silloin väri ei ole mielipide, vaan fysiologinen asia.

En vaan tajua

Yksi asia minun on vaikeaa hahmottaa. Se, että valkoinen = kaikki värit. Siinä kohtaa ymmärrykseeni fysiikasta sotkeutuu kertautuvia miksi-kysymyksiä, jotka irtautuvat lähtökohdista. Lukion alan opettajani sanoi, että arvaan että olet tuleva humanisti, mutta älä luovuta, vaikka kysymykset lähtevät nyt ulos aiheesta (siis fysiikasta), sinä käytät sitä taitoasi. Fysiikka kuvaa miten asiat ovat, siis perusluonteisia luonnonlakeja. Ja ainetta ja energiaa. Harmittaa kun en tajua. En tosin hahmota kuvaputkitelevision toimintaperiaatetta, mikä ei nyt enää haittaa, kun niitä ei enää ole. Mutta että kaikki värit heijastuvat ja mustasta eivät. En hahmota.

Sininen on värimaailman beessi – ja pahan silmä

Sininen on kuulemma yleisin lempiväri. Ei tosin minun. Sininen ei ärsytä tai rasita juuri ketään. Myös hyttyset pitävät sinisestä. Kreikassa talojen ovet, ikkunaluukut maalataan vaaleansiniseksi, koska ne pitävät kärpäset loitolla. En muista nähneeni Kreikassa kärpäsiä. Oikeasti ovet ovat siniset, jotta pahat henget eivät uskalla sisätiloihin. Väri on sama kuin on turkkilainen pahan silmän symboli, nazar boncuğu, joita myydään turisteille kahden metrin välein muualla paitsi maaseudulla. Se pitää pahat henget loitolla. Monissa lastenvaunuissa näin Turkin Bodrumissa nazar boncuğun.

Persian kaivoksista saatiin koboltiksi kutsuttua sinistä väriä. ”Koboltiksi nimittäminen on melkein sama kuin että ainetta kutsuttaisiin peikoksi”, kirjoittaa Victoria Finlay kirjassaan Värimatka (Colours. Travels Through the Paintbox. Suom. Jaana Iso-Markku 2004). Koboltti on itsekseen ihan mukava metalli, mutta kun se sai seurakseen arsenikin, tapahtui kauheita. Hopeakaivoksissa tuo inha pari kävi miesten kimppuun, rikkoi heidän keuhkonsa ja jalkansa. Sana on vanhan saksalaisen kansansadun ilkeältä Kobald-menninkäiseltä, joka asui maan sisällä ja inhosi rauhansa häiritsijöitä.

Kun persialaiset keksivät koboltin upean sinisen värin (vrt. yllä olevan kuvan saippua-astia), he alkoivat saman tein käyttää sitä kaakeleissa. Kiinalaiset ihastuivat tähän silmiin tunkevaan ihanaan väriin ja mutkien kautta sävy näkyy kiinalaisessa posliinissa. Minulla on kaapissa yksi sinivalkoinen ruokalautanen, jossa hevosvaunuilla matkaava ryhmä ohittaa puistoa lampineen. Kiinalaisen tuotteen jäljittelyä – Royal Copenhagen.

Pimeässä värien näkeminen on vähän niin ja näin. Ne tapit eivät toimi, vaikka kovasti yrittävät. Näkeekö paha silmä pimeässä? Vähän tuntuis että näkee ja hyvin, koska monet kauheudet tapahtuvat päivän painuttua.

Kirja väriaineista

Finlayn Värimatka on matkakirja eri puolilta maailmaa, kun Finlay etsii pigmenttien alkulähteitä opuntiakaktuksista kirvoihin ja purppurakotiloista värimorsinkoon. Paksu mukava opus täynnä tarinoita, sellainen anglosaksisessa maailmassa iät ajat tuttu tarinallinen tietokirja, ja mukana on myös lähteet.

Kirjasta käy ilmi miksi monet värit ovat kalliita ja toiset vieläkin kalliimpia. Musta ja punainen väri ovat edelleen vaikeimmat saada kiinnittymään kankaaseen, vaikka värit ovat laboratoriotuotteita. Sinnikkäät! Värimatkan jälkeen rasitti pitkän aikaa kun ei tiennyt värien nimiä. Että onko tuo nyt koboltti vai ultramariini, preussinsininen vai..? Maalaustaideihmiset hallitsevat värien nimet. Minua alkaa huimata, en ehdi sitäkään opetella.

Kotini ei ole valkoinen mutta eipä ole sininenkään

Tänään odottelin koko päivän kamera, kynät ja paperi valmiina ikuistamaan kaikki eteeni ryöppyävät siniset, koska sinistä on maailmassa eniten. Huomasin kuitenkin klo 15, että sinistä ei ollut näkynyt kuin taivaalla ja sekin runsaiden barokkipilvien taustalla. Kotini ei ole erityisen sininen.

Kello 18 aloin oikein tosissani etsiä. Säären mustelma oli jo kääntynyt keltaiseksi. Kirjan sinisiä kansia toki on, mutta ne eivät olleet mitä hain: sinisyysesineitä. Lopulta löysin wc:stä muovisen saippuakupin ja kädestäni – kas! – sinisen kuulakärkikynän. Tiskipöydällä lepäili aamupuuron lautanen, mustikan jättämine lähes delftiläisine kuvioineen. Liitulaatikossa avautui hurmaava näky (ja tuoksu) kuten aina, ja paljon sinisyyttä. Ja vielä: muistiinpanopaperina oli aamulla sininen A4, jonka hieno vesileima näkyy valoa vasten katseltuna. Sen kuvasin tuohon alle:

Keittiön kirjahyllyssä seisoo vielä ryhdikkäästi sampanjapullon korkki, joka uljaasti kannattelee jo 20. vuotta perheemme juhlaliputusta, Suomen sinivalkoista lippua cocktailtikkuversiona. Se asetellaan aina keskelle juhlapöytäämme.

Tänään oli vähän väsyttävä Elämäni vuosi -tehtäväpäiväkirjan tehtävä. Huomenna jokin helppo. Mutta, rakas lukijani, mitä sinisiä asioita näet nyt ympärilläsi, missä ikinä oletkaan?

Lähteenä Linda Karlsson, Värien näkemisen fysiikkaa. Oulun yliopisto 2020. nbnfioulu-202007062736.pdf

Victoria Finlay, Värimatka (Colours. Travels Through the Paintbox. Suom. Jaana Iso-Markku 2004).

Kuvat kirjoittajan